Juu eli tein tälläsen postauksen kappaleista jota soi mulla päivittäin.
perjantai 27. marraskuuta 2009
torstai 26. marraskuuta 2009
Ja pää on kipeä kun riittää tekosyitä, niin ei vain lipeä....
Mä oon taas vaihteeks kipeä, Kurkku on hirvittävän kipeä ja päähän sattuu aina välillä. Mutta Oona oli toivonut postausta mun meikeistä joten päätin kuvata meikkejä joita yleisemmin käytän. Ja Samalla avioin ne numeroilla 4-10 .
Eli marimekon meikki pussi sisältää mun käyttö meikit. Rimmelin puuteri
Käytän päivittäin joko tätä
Paketissa ei ollut sitä ''sientä'' Jolla sitä ois voinu levittää vaan se piti ostaa ite , ja puuteri oli päältä kovaa joten alussa levittäminen oli hankalaa eikä puuteria kunnolla saanut. Mutta muuten ei ole mitään pahaa sanottavaa. Arvosana vois olla 8-
tästä en osaa oikeen sanoo mitään pahaa muutakun koko ja se ,että murenee nopeesti.. mutta oon kuitenkin pitänyt kovasti joten arvosana on varmaankin 9½
Samassa kuvassa on aika pitkään säilynyt Anytimen peitepuikko. Kestävä, peittää hyvin, eikä jää rumasti näkyviin. (oli tässä välissä 2 eri peitepuikkoo) arvo sana 9
Ihan loppusuoralla oleva Nivean meikkivoide Kesti n.2 kk Ostin ton kiireessä Ja oltin oman sävyni kun sitä sitten kotona kokeilin niin selvisi ,että se on oikee sävy mutta näytti iholla liian vaaleelta :/ iho jää tahmeeks sen käytön jälkeen :/ joten en tykkää... Arvosana on 7½
3 eri luomiväri settiä pidän paljon , mutta kansi meinaa irrota koko ajan. ja kuten tossa jossa ei enää sitä kantta ookkaan huomaa, että murenee hirvittävän helposti ... Arvosana on 8½
Musta pinkki (Maxxxx) ripsari: Oudon näkönene se sivellin ja alaripsien laittaminen tulee kökkösesti ja syntyy rumaa jälkeä Arvio 7Vihree musta ripsari: Paksu sivellin osa :x Hyijj. levittyy huonosti ripsiin Arvio 7-
Sininen Ripsari: Veden kestävä hyvä esim. hautajaisiin :) mutta en tykkää muuten
Sini musta Ripsari: vesimainen, kesää kuivua, tarraa kiinni silmän ympärys ihoon jos räpäyttää silmiä kun ripsari on vielä märkää.Tulee super mustat ripset ,jos laittaa liikaa tulee paakkuja :S Mutta apidän silti tosi paljon Arvio 8½
Eilen kun tulin sieltä harkoista kävin ostaa purkkaaa (keiden muiden mielestä Twisted purkat on parhaita) ??
ihan hyvin onnistu vai?
Toi kappale kuvastaa mua tänään oon ollu niin kuollut : ) mutta huomenna kouluun.. Ja muistakaa kommentoida!
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Hyvää yötä ja Huomenta
Hei taas kaikille!
Toppi (alla): Ellos
Toppi (päällä): Lindex
Huppari: H&M
Villasukat (jonkun tekemät)
Ensinnäkin pahoittelen TODELLA paljon sitä ,että on menny yli viikko siitä kun postasin viimeeksi. Ja nytkin tulee ihan pikapostaus koska pitää mennä harkkoihin, Ja kun meijän netti yhteys on ihan huono,ja ennen ku noi saa vaihettuu sen ni joudun kestämään (meillä on DNA onks muilla kokemuksia sen huonoudesta?) ja koko viikko on vaan menny niin nopeesti ja musta tuntuu, että en saa aikaseks mitään, tai no viikonloppuna epä onnistuneen suklaakakun (siit tuli möykkykakku) ja Epäonnistuneet muffinssit (lössähti) Joten en viitti enäää leipoa kun nyt se ion todistettu ,että mä en sitä osaa tehdä.
Farkku leginsit: H&MToppi (alla): Ellos
Toppi (päällä): Lindex
Huppari: H&M
Villasukat (jonkun tekemät)
Mulle ostettiin Jyskistä sellanen 8-lokeroinen hylly juttu, mutta unohin ottaa siitä kuvan. Yhteen niistä pääsi mun pieni levy kokoelma(noista suurimman osan oon saanu ala-asteella)
Laitan tässä jokin päivä jonkin näköisen postauksen ja ens viikolla sitten ihan kunnon postauksen jossa tulee olemaan jonkin verran kuvia.
Mulla on näes Synttärit ja muutama kaveri tulee SYÖMÄÄN meille <3
Mulla on nyt niin sanotusti tulipalo kiire kun tässä menikin näin kauan

maanantai 16. marraskuuta 2009
Vaatteita ja Twilightiä
Tossa on kaksi ihanaa vaate yhdistelmää. (jotka haluaisin nyt heti heti heti...) No silti molemmat noista on aika perus-asuja jotka sopii mulle, kumpikin on tietyllä tavalla samallaisia ja Kuitenkin ihan erilasia(ja kaikki ihmettelee ,että miyä mä horisen) Juu kuullosti varmaan ihan heprealta mutta kaipa joku sentään tajus mitä meinasin.
Sitten muutama mekko joista haluisin jomman kumman:
(Blogger pilas laadun) .. haluisin mutta en tartte.. kun en oikein pidä joulujuhlaa niin tärkeänä eikä ripari mekoks viel kannata ostaaa..
Mutta se vaatteista. Huomenna Uusikuu tulee maailman ensi-iltaan ja Suomi ja jopa tää kylä pahanen jossa ite asun osallistuu MAAILMAN ENSI-ILTAAN! Meinasin lentää perseelleni ku kuulin siitä n. 20 minaa sit...
Jos ette kesätä jaaritteelua Ja ''twilight ihkutusta'' Niin lopettakaa lukeminen tähän ;)
Kuvia Uusikuusta:
Se on muuten ihmeellistä,että Kun kaikki ''ihkut'' pikku tytöt fanittaa vaan Edward Cullenia , ja sitten ku kysyy kuka on Robert Pattison vastaus on ''en mä tiiä'' Se on huvittavaa lueskeltavaa nettipalstoilla : ) *En sitten TODELLAKAAN tarkoita nyt kaikkia, vaan ihan ihan pientä osaa*
Mutta kun tää netti pätkii.. Niin tää taitaa olla tässä. Enää 10 päivää ,että mulla on synttäriit, Nyt kommenttia,että mistä haluatte postauksia : )
perjantai 13. marraskuuta 2009
Are u Ready?
Heijj....
Tässä postauksessa tulee kenkä esittely ja kuva päivän asusta joka on aika harvinainen täytyy ottaa itteeni niskasta kiiinni ja alkaa ottaa noit päivän asu kuvia ,mutta ne on hieman hankalia kun en oo viel keksiny hyvää tapaa ottaa niitä ja kun en omista sellasta kameran alustaa : /
Naama sensuroitu koska näytin siltä kun oisin ollu humalassa :D
Mutta Mikki paita- H&M Leginsit myös H&M leginsit ostin keskiviikkona jolloin tuli noi mun talvi kengätkin <3
Ihanan leveeet ja pehmeet... .....ja kivan pitkät
Pidän kovasti <33
Mutta kun tämä Blogger ja netti eivät nyt taaskan pidä toisitaan... niin taidan siirtyä pois koneelta ja palailla taas pikaseen!
eli NYT! ehdottakaa jotain postaus aiheita!!!!!

maanantai 9. marraskuuta 2009
kakku<3
Heij!!! Taaaaaaaskaan mulla ei oo varsinaista aihetta,koska en meinaa keksii mitään... Meinasin ,että teen kuvapostauksen, jos joku haluu... Nyt ehdotelkaas mitä haluutte : )
Mutta Asiasta kakkun. Tein isänpäivänä siskon kanssa kakkua!
Kuten huomata saattaa Tää onnistu hieman paremmin ku viime kertanen...
isänpäivälahjaksi isäpuolelle tuli Kotiteatteri... : )
Nää kajarit on söpön pienet <3>
Tää kuuluu mun lempileffoihin jonka katoin taas pitkästä aikaa, Tää on myös varmaan meijän eka DvD tai Ainakin ekojen joukossa....: )
Suurta ärsytystä tuottaa mulle se,että kun äiti soitti tänään tonne seurakunnalle ja kyseli mun ripari ryhmän vaihtamisen mahollisuutta,ni ne väitti että olen ihan eri ryhmässsä ku missä kuuluis tai siis mä luulin ja mitä netissä luki. :/ sen pitäis soittaa äitille tässä näin jossain vaiheessa, toivottavasti se selviää ja pääsen siihen ryhmään mihin nyt toivoisin pääseväni.
Joku kiltti neuvoo miten saan laitettuu tänne näit videoita kun en saa niitä tähän postauksiin...
perjantai 6. marraskuuta 2009
Silloin kun ensilumi taivaassa synnytetty maahan tuli...
Mun piti laittaa tää postaus jo eilen mutta en saanyt inspistä, ja Kone jumittaa näitten kuvien kanssa. Eikä mulla ole oikeen mitään kuvia kun Olin kipeenä ni kuvailu jäi... Mutta toivottavasti saisin PIAN aikaan uuden IHAN kunnollisen postauksen..
Mutta Äiti uusi mun Miss Mix tilauksen vähän niinku synttäri lahjaksi ,onneks se tuli nyt alku kuusta ettei tarttenu oottaa pitkää aikaa, Ja se piristi kivasti kun olin kipeenä.
Täällä sato toissa päivänä ihan kunnon Ensilumi. Ja tietenkin olin koulussa JUST sillon pyörällä. Ni oli kiva pyötäillä kotiin lumisateessa ja liukkaassa kelissä.
Onneks sain laitettuu eilen tilaukseen noi talvikengät, Ne tulee mustana toivottavasti on sopivan kokoset. Ku en löytäny mistään kaupasta mitään kivoja kenkiä. Noi näin Elloksen lehessä ja mikäparasta hintakin oli paljon alhaisempi ku mikä oli hintakaton raja. Ja Se miellytti maksajaa todella paljon. : )
Ja sain eilen 4 vuoden tauon jälkeen villasukat jalkaan. Syynä siihenon se ,että vihasin villasukkia,mutta nyt oon jo pidemmän ajan toivonu sellasia ja eilen vihdoin sain... <3
Jättäkää toivomuksia Postaus aiheista sekä mistä pidättä je mitä haluutte ehdottomasti pois tästä blogista.

maanantai 2. marraskuuta 2009
Don't worry be Happy
Juu en keksi mitään mistä kirjoittaa koska oon niin pöllyksissä, heräsin 3 minaa sit :S Jaaa... kello on öö.. 15.00.. No olin 2h koulussa,mutta mahakipu ylty niiiiiiin kovaksi ,että katsoin parhaakseni livistää kotiin peittojen sekaan... Muutaman kerran oon saanu seurata wc.pöntöstä Mun muutaman päivän ruokalistaa.. josta tarkkaavaisimmat voivat päätellä jotain :)
Ja kone on menossa taaaas vaihteeks korjaukseen joten tein tän pikapostauksen nytten.
Jollain oli blogissa kuvia tollasesta Hennesin lettipannasta ja ihastuin joten oli pakko sellanen ostaa : ) (värjäsin hiukset eilen,mutta esittelen ne sen jälkeen kun kone tulee korjauksesta)
Aahh.. niin ihana Aamunkoi- kirja,jota luen nyt toistakertaa,kun ekan kerran luin sen niin nopeasti, nyt luen sitä hitaasti nautiskellen. Ja Teetä nautiskellen taidan viettää tän illan ja huomisen kun en näillä näkymin seinne oo raahautumassa
Talvikengät pitäis hommata, himoitsisin uggeja, mut taidan tyytyä feikkeihin,koska oon nyt niin ihastunu sen tyylisiin kenkiin. Mutta taidan mennä nyt takas lepäilemään,niin parantuisin nopeemmin. Postaus tulee kun kone tulee korjauksesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Lukijat
Tietoja minusta
- Oona
- Etelä-Suomalainnen -95 vuosimallia oleva tyttö sekoilee ja dataa kaiket päivät. :D sekä on hurahtanu nyt tohon Twilight satjaan :D
Arkistot
-
▼
2009
(32)
- ▼ marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (4)